Jyväskylän Taitoluisteluseura järjestää vuosittain monipuolista taitoluisteluun liittyvää toimintaa.
Kilpailutoiminta on osa taitoluistelua. Jyväskylässä järjestetään sekä valtakunnallisia ja alueellisia luistelukilpailuja yksinluistelijoille ja muodostelmajoukkueille joka vuosi. Itsenäisyyspäivän yksinluistelukilpailut ovat muodostuneet Itä-Suomen taitoluisteluväelle perinteeksi. Seuramme luistelijat osallistuvat kauden aikana myös moniin muualla luisteltaviin valtakunnallisiin ja alueellisiin kilpailuihin. Kilpailukauden kulumista voit seurata kilpailut -sivustolta.
Esiintyminen on mukavaa ja siksi seurassamme järjestetään joka kausi erilaisia tilaisuuksia, joissa kaikki seuran luistelijat aina 3- vuotiaista luistelukoululaisista saakka saavat mahdollisuuden esiintyä katsojille. Pienempien esiintymisten, kuten pienten yksinluistelijoiden katselmusten sekä luistelukoulujen ja kehitysryhmien omien esitysten lisäksi seuramme järjestää vuosittain yhden suuremman Luistelunäytöksen tai jääsadun, jossa esiintyvät lähes kaikki seuramme luistelijat. Huhtikuun 2006 kevätnäytös kantaa nimeä ”Satukimara”.
Erilaiset leiri- ja retkipäivät kuuluvat erityisesti kevääseen ja kesään. Kaudesta 2004-2005 saakka luistelijoillamme on ollut hienot mahdollisuudet viettää leiripäiviä Kannonkoskella Piispalassa, jonne valmistui jäähalli syksyllä 2004. Keväällä ja kesällä 2005 seuran kilpailevien ryhmien toukokuun leiripäivät ja heinäkuun luisteluleirit järjestettiin Piispalassa.
Seura järjestää mahdollisuuksien ja kiinnostuksen mukaan myös lyhyitä retkiä ja pidempiä matkoja erilaisiin taitoluistelutapahtumiin. Huhtikuussa 2005 bussi kuljetti muodostelmaluistelun ystäviä Ruotsin Göteborgiin seuraamaan Muodostelmaluistelun MM- kilpailuja. Myös vuosittain järjestettävään Finlandia Trophyyn seuramme on useamman kerran järjestänyt matkan taitoluistelun harrastajille ja ystäville perheineen.
JyTLS on ollut edelläkävijänä järjestäessään kummiluokkatoimintaa vuodesta 2002 saakka peruskoulujen kummiluokille ja esikouluryhmille. Kummiluokat ovat osallistuneet eri tavoin mm. JyTLS:n tilaisuuksiin. Seuran valmentajat ovat mm. vierailleet kummiluokkien luistelutunneilla. Seuramme on ollut järjestämässä myös muuta projektitoimintaa luistelun puitteissa sekä antanut valmennusapua Piispalan taitoluistelutoimintaan.
Kauden päättyessä keväisin seura palkitsee ansioituneita luistelijoita ja joukkueita erilaisin kiertopalkinnoin ja muistamisin. Seurassamme muistetaan myös seurassa aktiivisesti työskennelleitä vanhempia, valmentajia ja johtokunnan jäseniä. |