Jäänäytöksen ovat ideoineet Jyväskylän Taitoluisteluseuran luistelijat Essi Korhonen, Iida Oikarinen ja Kerttu Pöntinen. Essi, Iida ja Kerttu ovat nuoresta iästään huolimatta ennättäneet esiintyä lukuisissa seuramme jäänäytöksissä ja vuosien saatossa heille on kehkeytynyt ajatus tuttujen satuhahmojen täysin erilaisesta satumaailmasta. Ajatuksena ei ole ollut tuttu "olipa kerran" vaan " mitäpä jos..."
Käsikirjoituksen jäänäytökseen luistelijoittemme ideoiden pohjalta on tehnyt Merja Lammi ja näytöksen ohjaa seuramme päävalmentaja Olga Baranova. Jäänäytöksen koreografiasta huolehtivat seuramme valmentajat ja ohjaajat. Jäänäytöksen juontaa Ulla Klemola.
Sikinsokin - jäänäytös kertoo tuiki tavallisen perheen tavallisesta perjantai-illasta, joka muuttuu vallan tavattomaksi äidin saatua siivouspuuskansa. Lasten lelut ovat sikinsokin lattialla ja äidin kerätessä leluja samaan pussiin sadut sekoittuvat aprillipäivän satujen sekamelskaksi. Ennen kuin sadut saadaan takaisin paikalleen ennättää tapahtua yhtä jos toista, niin jokaiselle lapsiperheelle harmillisen tuttuja sattumuksia kuin sadun mystisiä käänteitä ja suuria tunteita.
Sikinsokin - jäänäytöksessä esiintyvät kaikki seuramme yli 300 luistelijaa. Satuja ovat sekoittamassa niin hurmaavat 3-vuotiaat luistelukoululaiset kuin taitavat SM-tason kilpailijat ja näyttävät muodostelmajoukkueet.
Näytös kestää väliaikoineen noin 1,5 tuntia.
Jäänäytökseen voi ostaa lippuja ennakkoon Nikolainkulman lipunmyynnistä sekä ovelta (alkaen 1 tunti ennen näytöksen alkua).
|
Jäänäytöksen mainosilmoitusta varten olemme järjestäneet piirustuskilpailun, jonka on voittanut Matias Mäkitalo Kypärämäen koulusta. Piirustuskilpailun voittaja palkitaan klo 16.00 jäänäytöksen yhteydessä. | |