Heippa!
Olen iloinen ja urheilullinen 23-vuotias liikuntapedagogiikan opiskelija Pietarsaaresta. Jäähalli oli toinen kotini 15-vuoden ajan. Luistelu-urani alkoi Pietarsaaren taitoluistelijoiden harjoituksissa ulkojäillä 3-vuotiaana, josta siirryimme kotikaupunkini upouuteen jäähalliin ollessani 5-vuotias. Lukion kävin Oulussa, jossa luistelu-urani jatkui aina 20v asti, viimeisen vuoden kilpailin kansallisissa senioreissa. Luistelun lisäksi kilpailin useita vuosia myös telinevoimistelussa ja yleisurheilussa.
Luisteluvalmennuksen lisäksi olen valmentanut myös telinevoimistelujoita. Olen suorittanut luistelukouluohjaajan peruskurssin ja syksyllä 2007 valmistuin 1. tason valmentajaksi. Jatkossa on tarkoitus käydä kursseja lisää. Lisäksi luen yliopistossa sivuaineena valmennus- ja testausoppia.
Tällä kaudella ohjaan Jäätaiturit-ryhmää yhdessä Olgan kanssa. Lisäksi tuurailen valmentajia kaikissa muissakin yksinluistelijoiden ryhmissä. Pidän seuran luistelijoille myös telinevoimistelua.
|
|