|
Moips!
Olen 22 –vuotias jyväskyläläinen sosiaali- ja terveysalan opiskelija.
Taitoluistelua olen harrastanut Jyväskylän Taitoluisteluseurassa 4 vuotiaasta saakka. Yksinluistelupuolella luistelin 7 vuotta, jonka jälkeen siirryin muodostelman puolelle ja jossa kilpailin juniorimuodostelmajoukkue Team Yellowssa 8 vuotta.
Kilpailimme SM- tasolla ja kävimme myös kansainvälisissä kisoissa Ranskassa ja Lontoossa kahdesti.
Valmentamisessa aloitan viidennen kauteni, ja olen käynyt Luistelukouluohjaajan peruskurssin, Lasten urheilun perusteet ja Jäätanssi –kurssin sekä valmistuin juuri 1- tason valmentajaksi. Valmennan kaudella 2006 -2007 Miniminoreita, Minoreita ja Noviiseja .
|
|