Heips!
Olen 14-vuotias iloinen tyttö ja opiskelen Viitaniemen yläkoulussa 8. luokalla
Aloitin luistelun, kun olin viisi vuotta vanha. Kiinnostuin lajista ystäväni kautta ja niin sitä mentiin. Olen luistellut yksinluistelupuolella 9 vuotta ja luistelen edelleen. Mukavia hetkiä ovat olleet kisat ja niissä onnistuminen ja tietysti jäänäytökset. Ihania ystäviä on, niin omasta, kuin muistakin seuroista. Olen aina tykännyt hoitaa pieniä lapsia ja opettaa heille uusia taitoja. Niimpä sain ajatuksen, tietysti hieman houkuttelujen kautta, että luistelukoululaisia olisi ihan kiva päästä valmentamaan.
Kävin nyt 2007 syksyllä Luistelun Ohjauksen Peruskurssin ja Kaaret Ja Käännökset-kurssin. Hiukan kokemusta olin jo saanut, kun olin ollut apuohjaajana luistelukouluissa. Käytyäni kurssit pääsin ohjaajaksi Helmet- ja Korallit-ryhmiin.
Mukavia Luisteluhetkiä kaikille! :)
|
|