Etusivu
Uutiset
Kuvagalleria
Jäsensivut
Tapahtumakalenteri
Palaute
 Melentjeff Anniina

 Hei!

Olen 20-vuotias ja opiskelen Jyväskylän yliopistossa taidekasvatusta. Olen kotoisin Joensuusta, mutta opiskeluni toivat minut Jyväskylään syksyllä 2007.

Olen luistellut 14 vuotta Joensuun Katajassa, pääosin muodostelmaluistelun puolella Les Miracles-joukkueessa, jossa kilpailin yhteensä 9 vuotta. Osallistuimme joukkueemme kanssa useisiin kansainvälisiin kilpailuihin, sekä saavutimme SM-pronssia vuonna 2006.

Oman kilpaurani ohella olen valmentanut luistelukoululaisia viisi vuotta. Olen suorittannut Lasten urheilun perusteet- ja Lusitelukouluohjaajan peruskurssin. Toivoisin pääseväni osallistumaan lisäkoulutuksiin tulevina vuosina.

Tällä kaudella valmennan kansallista juniorimuodostelmajoukkuetta yhdessä Tiinan kanssa sekä toimin ohjaajana kaikissa luistelukouluryhmissämme, Helmissä, Simpukoissa ja Koralleissa.

Hallilla nähdään! :)
 
 © 2008 Jyväskylän Taitoluisteluseura -Mikko Salmenkangas- SLU  |  Sporttisaitti  |  tulosta sivu